sunnuntai 21. elokuuta 2016

Puhdistus

Nyt en tarkoita suolentyhjennystä, enkä edes kansanmurhaa, vaan oman elämäni yksinkertaistamista ja turhasta roinasta luopumista. Siinä samalla voin katsella elämääni sisäänpäin ja ehkä hieman miettiä asioiden tärkeysjärjestystä.
Olen säästänyt tavaraa, jopa sellaista josta en niin kovasti välitä tai jota en käytä. Olen säästänyt mitä kummallisimmista syistä. Olen ajatellut mummon asuvan perintötavaroissa, lasten pysyvän pieninä nalleineen ja nukkeineen, maljakoiden täyttyvän ostamattomista kukista ja aidon olevan jotenkin tärkeää. Jos lasista juo ja lautasesta syö, onko niin tärkeää että se on arabiaa tai iittalaa? Onko mariskooli aitona jotenkin kauniinpi, vaikka en erotakaan kumpi on aito? Onko kaapissa pinossa olevat kupit tärkeitä, vaikka niitä ei juuri koskaan käytäkään? Tarvitsenko kuppeja juhliin,jos niitä järjestän ehkä joka kymmenes vuosi? Silloin kai voin vuokrata kupit.Tavaran määrä alkaa ahdistaa ja katse hakee kauneutta yksinkertaisista asioista. Tavaralla pitää olla funktio. Minun pitää käyttää tavaraa, pelkkä omistaminen ei tee minua yhtään onnellisemmaksi.
Nyt se sitten alkoi. Paljon olen asiaa ajatellut ja tullut siihen päätökseen, että maailmani yksinkertaistamisen aloitan roinasta luopumalla. Ensin tyhjensin varaston vintin. Paljon kaunista turhuutta. Paljon,"jos joskus tarvitaan" tavaroita. Monia muistoja, jotka pysyvät mielessä ilman tavaraakin.
Olen jo monta vuotta ollut keräämättä mitään ja olen ostellutkin hyvin säästeliäästi. Nyt tuntuu, että mitään uutta en tarvitse, vaikka peräkärryllinen lähti ja lisää lähtee. Ei minun tarvitse ostella edes muiden vanhoja. En jaksa kierrellä kirppareita kuin harvoin, enkä koskaan osta nettihuutiksista. Itseasiassa en ole ostanut turhaa tavaraa pitkään aikaan. Viimeisin osto taisi olla tuolit, joihin kudoin päälliset ja niidenkin osto oli pitkään mietitty.
Senverran nuuka olen, että toivon jonkun muun nauttivan tavaroistani ja siksi annan niitä pois. En myy, vaan annan. Jos jollakin on tarve tai halu saada jotain romppeitani, niin saa hakea. Loput menee kierrätykseen ja hyväntekeväisyyteen.
Auttaako tämä sitten puhdistautumaan sisältä? Sitä en vielä tiedä, mutta tämä on yksi moinista keinoista ja hyvä alku. Uusia ajatuksiakin on ja uusia tapoja toimia. Uusia ystäviä ja uusia mielenkiinnon kohteita on hakusalla. Vanhoja juttuja teen, esim. kudon ja hamstraan matonkuteita., Mutta olen päättänyt, että kudon, ompelen, neulon vain tarpeeseen. Todellakaan, en tarvitse neljää villapaitaa tai kolmea vaihtomattoa joka huoneeseen. Onneksi on ystäviä, jotka tarvitsevat ja haluavat tekemisiäni. En osaa vain olla, vaan tarvitsen tekemistä.
Pienestä se lähtee, mutta toivottavasti laajenee muillekin elämän alueille. Nyt ainakin tunnen huojennusta ja iloa tavaroiden vähentämisestä. Odotan innolla lisää.






maanantai 15. elokuuta 2016

Aika katsoa peiliin

Istun työhuoneessa. Olen siirtänyt tuolin peilin eteen. Katson itseäni peilistä, enkä ollenkaan pidä näkemästäni. Nyt ei ole kysymys liikapainosta, ei rypyistä, ei vanhanaikaisista vaatteista. Nyt en murehdi roikkurintoja, alleja käsivarsissa, enkä makkaroita vatsalla. Istun ja katson itseäni. Mihin on kadonnut silmien loiste? Miksi suu on katkerissa juonteissa? Miksi en saa hymyä aikaiseksi? Mitä varten ajatukseni ovat tuskallisemmat kuin kroppani?
Niin helppoa on syyttää itsensä ulkopuolella olevia asioita. Minähän voin oikein kieriskellä asioissa, jotka johtuvat muitten tekemisistä. Katkera olen, koska minua kohdellaan huonosti, väsynyt olen vaatimuksiin.Suku ja ystävät eivät pidä yhteyttä. Pieni eläke ei riitä normaaliin elämään. Mitä tahansa, jottei tarvitse löytää itsestään mitään vikaa. Tämän muitten syyttelemisenkin voin laittaa sukurasitukseksi ja perityksi ominaisuudeksi. Eihän se tokikaan ole minun syyni. Sitten on vielä nämä sairaudet. Voisiko niistä syyttää vaikka Jumalaa?
Mitä jos katsoisin hieman toiselta kantilta. Siirrän takamustani tuolilla ja aloitan uudestaan. Ehkä kuitenkin olen pärjännyt ihan hyvin. Kivut eivät ole kohtuuttomat, kaksikymmentä vuotta sairastettu ms ei ole edennyt kovinkaan nopsaan. Diabetes on hallinnassa. Voin vielä tehdä jotain käsilläni, voin nauttia lapsista, jaksan joskus käydä jossakin, voin hoidella kotiani ja koiria. Saan olla kotona.
Nyt huomaan jo vahvemman naisen. Itsenäisyyteen pyrkivän, oman tiensä kulkijan. Ehkä katkeruuskin voi muuttua herkkyydeksi ja syyttely voimaksi.Kyllä minä tästäkin selviän, olenhan selvinnyt niin monesta muustakin asiasta. Ilman vihaa ja katkeruutta, jätän ne ihmiset taakseni, jotka väsyttävät mielen ja imevät minut tyhjiin. Teen mitä haluan ja elän mahdollisimman omanlaistani elämää. Jo kauan sitten lakkasin mielyttämästä mielyttämisen takia. Nyt yritän kiittää jokapäiväisestä mahdollisuudesta ja ottaa käyttöön ne voimavarat, jotka on siihen hetkeen annettu.
Pitkä tie on kulkea, mutta askel kerrallaan ja taakse vilkuilematta.




perjantai 5. elokuuta 2016

Talo- talous

Nyt pisti kyllä miettimään. Ensin ystävä kirjoitti naamakirjaan kameleista ja neulansilmistä, toinen viestitti kotoilusta ja vaatimattomuudesta ja sitten vielä postilaatikkoon ilmestyi Kotimaa-lehden näytenumero.

Lehdessä oli Janne Saarikiven kirjoitus ja se osui ja upposi tähän ajatusmaailmaan ja tähän hetkeen. Nyt pitänee etsiä kirjoittajan muita juttuja, jos vaikka olisin löytänyt samoin ajattelevan. Tässä muutamia irrallisia lauseita tuosta jutusta:
- Korkein päämäärämme ei ole työ ja tuottaminen, vaan ystävyys, viisaus ja mielekäs elämä.
- Mietitään siis, mikä on vakavaa ja mikä ei niinkään. Kuvitelkaa, että pysäyttäisitte kadulla sata ihmistä kysyen, mikä heille on tärkeää. Tutkimusten perusteella tiedämme, että vastaukset kuuluisivat suurin piirtein näin: terveys,lapset ja läheiset, elämän mielekkyys.
- Jos sadalle poliitikolle esitettäisiin sama kysymys, vastaukset olisivat muuta. Puhuttaisiin  velkaatumisesta, hyvinvointivaltion turvaamisesta. Siitä, miten talous pitää saada kasvu-uralle.
- Rikastuminen ei mahdu edes kymmenen yleisimmän tavoitteen joukkoon.
- Vain politiikassa kasvu on päämäärä sinänsä.
- Kasvu on suhteellisen uusi tavoite. Mutta onko se arvokas päämäärä? Mitä hyvää tapahtuu, jos kasvaa mainiosti?
- Mitä jos kysyisimme tärkeistä asioista sadalta nobelistilta? Hei sanoisivat varmaankin, että tärkeintä on tavalla tai toisella pelastaa ihmiskunta, voittaa ekologiset kriisit ja ydinsodan uhka.
- Talous on johdanto sanasta talo. Hyvä talo ei kasva joka vuosi kolme-neljä prosenttia. Se pysyy kunnossa, antaa suojaa melko samanlaisena kuin viime vuonna. Sitä voi kohentaa ja laajentaakin, mutta ei rajattomiin, koska kukaan ei tarvitse rajattoman isoa taloa.
- Talon kokoa tärkeämpi on elämä talossa, pitkään ja onnellisena

Artikkelissa oli paljon asiaa, joista olin kirjoittajan kanssa yhtä mieltä ja paljon sellaista, josta olin eri mieltä, mutta ajattelemaan artikkeli pisti. Se ajoittui myös sopivaan kohtaan. Nyt on taas aika miettiä, mikä on tärkeää ja mikä ei ole. Ketkä ovat läheisiä ja kenen kanssa ja miten haluan viettää aikaani.
Jos saat Saarikiven artikkelin käsiisi, lue se ja mieti mikä sinulle on tärkeää. Minä kiitän ystäviäni herättelystä ja ajatuksien löytymisestä ja artikkelin kirjoittajaa uudenlaisesta, minulle sopivasta, ajattelumallista.




sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Ihan pihalla

Minä en ole mikään hyvä puutarhan laittaja, tai oikeammin pihan laittaja. Meillä täällä vanhassa kaupungissa, Neristanissa, on enimmäkseen pihoja, ei niinkään puutarhoja. Ne muutamat modernit puutarhat eivät mielestäni edes sovi vanhaan kaupunkimiljööseen. Ehkäpä yritän tällä puolustella omaa laiskuuttani ja huonoa pihan hoitoa. Puolustaudun myös sillä, että olemme niin paljon merellä ja pitkiä aikoja kerrallaan, että piha jää talonvahtien harteille. Tänä vuonna mielikin meni matalaksi ja kiukutti, kun talviset tuhot olivat aikamoiset tälläkin pikkuisella pihalla.

Nyt olen ollut kotona heinäkuun ja yrittänyt vähän puuhailla pihalla. Paljon en jaksa, enkä pysty, mutta vähänenkin piristää. Viime viikko on ollut lämmin ja osin jopa helteinen ja silloin en jaksa puuhata. Ms-tauti minulla pahimmillaan juuri lämpimän aikana, siksi toivonkin aina minulle parasta kesää. Paras on noin +18, puolipilvinen ja hiukan tuulinen.

Kuumasta huolimatta otin tänään muutaman kuvan pihalta. Uusia kasveja laitan ehkä syksyllä alennuksien aikaan tai keväällä ennen merelle lähtöä.










perjantai 15. heinäkuuta 2016

Jos maailmassa vain ois kahva..........

Nyt tuntuu siltä, että mikään ei luista. Elämä takkuaa ja samalla luulen jaksavani kaiken. Perheenjäsenten kanssa tuntuu nyt liian kränäseltä. Vaikka mitään todellista syytä ei ole, minä kiukuttelen ja väsyn. Nyt tuntuu siltä, että elämä olisi helpompaa ilman tätä vaativaa porukkaa ympärillä. Tokihan he ovat rakkaita ja tärkeitä, mutta nyt haluan vaan unohtaa sen ja pyöriskellä tässä kiukussa ja väsymyksessä.
Oikeastaan lapsenlapset ja koira ovat ainoat asiat, jotka ei ärsytä. Nekin toki väsyttävät. Minullahan on monia rajoitteita tämän olemisen ja jaksamisen kanssa ja nyt tuntuu, että lähellä olevat eivät tajua niitä, tai sitten hekin haluavat vaan unohtaa. Väsymys on kamalaa. Jatkuvasti särkee, pinna on tiukalla ja se on todella lyhyt. Miksi et ole tuota tehnyt, voisitko hoitaa tämän, voisitko mennä, voitko tulla? Pelkästään oleminen ei minulta luonnistu ja läheiset ovat tottuneet jaksamiseeni. Tokihan itsekin luulen vielä jaksavani ja kerään tekemistä itselleni. Sitten väsyn ja kiukkuan, kun en saa apua. Sanon asioista monta kertaa, mutta mitään ei tapahdu, väki vaan hermostuu jankkaamiseeni. Minä luulen, että tämä jatkuva kotona oleminen ja kokoaikainen yhdessäolo koettelee välejä.
Elämme niin pienissä ympyröissä, että minunkin pitäisi jaksaa, mutta en jaksa. Jokapäiväinen ruuanlaitto on jo kamala voimien ponnistus, pyykeistä ja muista asioista puhumattakaan. Mies on omaishoitaja ja auttaa monissa asioissa, mutta sitä apua on vaikea ottaa nyt vastaan, eikä sitä tunnta mielellään tekevänkään. Sekin voi tosin olla omaa luuloani. Avustaja on kesälomalla. Nyt todella huomaan hänen puuttumisensa. Viikottainen siivous ja harrastukset ovat tauolla. Tokihan olisin saanut sijaisen, mutta en halunnut. Taisin taas luulla enemmän itsestäni.
Yritän jättää harrastuksia vähemmälle ensi syksynä ja keskittyä enemmän omaan jaksamiseeni. Ehkäpä tämä taas tästä.......



torstai 7. heinäkuuta 2016

Avain

Avain on meidän ms-tautia sairastavien oma lehti. Tullessani merimatkalta kotiinoli ilmestynyt lehden kesäliite.Siitä bongasin jutun Coralen tekemästä kappaleesta Anna tulla vaan. Markus Ahola oli tehnyt sanat tietämättä taudista juuri mitään, mutta ne sanat osuivat ja upposivat syvään. Ihan niinkuin hän tietäisi.......

Sä et jaksa nyt, anna hetki aikaa,
tää ei kuulunut sun suunnitelmaan.
Miksi näin, mitä nyt tapahtuu?
Tähänkö maailmasi seisahtuu.

Suuret pelot valtaa sun pään,
vie lähes otteen elämään.
Tajuat sen kuitenkin,
rajoitukset on vain päässäsi.

Sä jatkat matkaa.
Ja tulet nousemaan.

Ei aina ole helppoa.
Kun ei pysty tehdä kaikkea.
Jalat ei kanna tai on mieli niin haikea.

Ei en silti aio luovuttaa.
Mut on tehty tähän maailmaan.
Selviimään ihan kaikesta,
joten anna tulla vaan.

Elämä on niin kaunis matka,
jossa sattuu ja tapahtuu.
Olet hullu jos et jatka,
kun viimeinkin se avautuu.

Voit voittaa kaikki haasteet,
kun vain uskot huomiseen.
Jos elämästäsi elämän teet,
niin se alkaa uudelleen.

Sä jatkat matkaa.
Ja tulet ............




lauantai 25. kesäkuuta 2016

Juhannus

Juhannuksen vietämme Kemin vierasvenesatamassa. Saarissa on tungosta, joten jatkamme matkaa vasta huomenna. Tämä on kaunis paikka. Rantaraitti kuin jostain elokuvasta, kahviloita, ruokapaikkoja, matkamuistoja, hyvät satamapalvelut ja silti rauhallista.
Illalla oli aallonmurtajalla kokko. Kummallista kyllä, katsojia oli vähän, vaikka ilta oli lämmin ja kaunis. Ihana juhannus.